perjantai 8. maaliskuuta 2013

Viikkotiedote 8.3.2013

Hälytys, Yhtenäiskoulu!


-Olipa aamu, todettiin Yhtenäiskoulun opettajainhuoneessa viime viikon perjantaina puolenpäivän aikaan.

Päivä alkoi opettajien kokouksella, jossa opetusviraston linjanjohtajat Outi Salo ja Liisa Pohjalainen kävivät kertomassa opettajakunnalle viraston suunnitelmista Yhtenäiskoulun tulevaisuuden varalle. Kun opettajat olivat ehtineet sulatella kokouksen antia tunnin verran, alkoivat hälytyskellot soida.


Kaikkien uhkien varalta ei voi harjoitella, tulipalon varalta onneksi voi. Opettajakunnalle tutuiksi tulleet Haagan palolaitoksen kouluttajat Ronald Ahlberg ja Lars Olin johtivat poistumisharjoituksen, jossa koko Ynkin väki saatiin sujuvasti ulos talosta parissa minuutissa.


Opettajat katselivat miettiväisinä kallioille koottua laumaansa hetkessä tyhjäksi taiotun koulun pihalla. Aidan vieressä seisoskelivat lukiolaiset, keskenään rennosti jutellen. Katoksessa asettuivat koulun pienimmät jännittyneinä tiiviisti kiinni opettajaansa kuin sorsapoikue. Kevätaurinko häikäisi, tippa tuli silmään.


Isojen ja pienten väliin jäävä iloisenkirjava joukko lasketteli huolettomana pihan liukumäkiä ja nautti tervetulleesta vapaahetkestä kesken koulupäivän.

Harjoituksen jälkeisessä palautekeskustelussa kouluttajamme antoivat opettajakunnalle tunnustusta siitä, miten Yhtenäiskoulussa on tartuttu turvallisuusasioihin ja saatettu ne ajan tasalle. Opettajat puolestaan tietävät, että kohonneen tietoisuutemme takana on juuri kyseisten herrojen antama hyvä koulutus, jota turvallisuusvastaavamme Henna on ansiokkaasti vienyt eteenpäin. Ottaisimme nämä loistavat pedagogit mielellämme vaikka heti Ynkin opettajakuntaan pitämään paloturvallisuuden kurssia, joka varmasti innostaisi kaikenikäisiä nuoria.



Opettajilla oli nytkin paljon kysyttävää, ja puutteet esimerkiksi hälytysäänen kuuluvuudessa kirjattiin tarkkaan. Kokeneet kouluttajat kertoivat, että monet palomiehet kaipaavat vanhanaikaisia palokelloja, jotka taatusti kuuluivat kaikkialle. Nykyaikaiset summerit ja hälyttimet eivät digitaalisten äänten viidakossa välttämättä anna olennaista informaatiota yhtä tehokkaasti.

Niinpä niin. Vanha, hyvä ja kaunis messinkikello saa ruostua käyttämättömänä, kun kalliit, omituisesti piipittävät tekniikan luomukset saavat hälytyksen sijaan aikaan usein vain hämmennystä. Uudistukset eivät aina ole parannuksia.


Yhtenäiskoulun viikkotiedote ilmestyy tänään 500. kerran. Ensimmäinen ilmestyi vuoden 2000 alussa. Monenlaista on tapahtunut näiden vuosien aikana. Arkea, juhlaa, työtä ja melkoinen määrä myös taistelua on tullut matkan varrella käsitellyksi - ja samalla kirjatuksi muistiin.

Historia on pitkä, mutta ei läheskään niin pitkä kuin Yhtenäiskoulun historia. Se nimittäin alkaa vuodesta 1957, jolloin yhtenäistä peruskoulua, kurssimuotoista opiskelua ja luokatonta lukiota ei suomalaisessa koulujärjestelmässä ollut olemassakaan. Nämä ideat kehitteli koulumme perustaja Touko Voutilainen täällä, omassa koulussaan, Yhtenäiskoulussa.

Muistattehan siis TOUKObileet - niitä vietetään huhtikuussa!

Sitä ennen on bilettämistä luvassa koulun pienimmille: alakoulun discossa ensi torstaina klo 18 - 20 nähdään Crazy Hair & Funny Faces! Pääsymaksu 1 euro, mutta vähän rahaa kannattaa varata myös puffettin. Discoilua, kisailua, herkuttelua ja hassuttelua on luvassa. Sekopäisimmät hiukset ja hassuimmat naamat saavat yllärin. Vanhempainyhdistys toivottaa kaikki ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin tervetulleiksi!

Aurinkoista maaliskuuta!

1 kommentti:

  1. Onnea Viikkotiedotteelle! Se on kerrassaan erinomainen julkaisu, jota lukee aina mielellään.
    Tällä kertaa mieltä jäi vaivaamaan alun salaperäinen maininta Opetusviraston vierailusta. Mitä Yhtenäiskoulun varalle on suunniteltu - sen haluaisimme tietysti kaikki tietää! Kirjoituksen hieman haikean ja surumielisen oloinen yleisvaikutelma ja lopussa vielä historiallinen katsaus koulun alkuvaiheisiin saivat tämän lukijan mielikuvituksen laukkaamaan. Ollaanko Ynkkiä taas lakkauttamassa? Jos ei, olisi ehkä yhdellä lauseella voinut kertoa, mistä kokouksessa oli puhe...

    VastaaPoista