torstai 10. huhtikuuta 2014

Viikkotiedote 10.4.2014

 

Ilmiöstä arkeen

Ilmiöviikon jälkeen alkoi taas arkinen uurastus. Ryhmät palasivat luokkiinsa, kirjat kaivettiin viikon tauon jälkeen esille, ja arjen aikataulua soviteltiin uomiinsa. Vauhdikkaan viikon jälkeen tuntui levolliselta palata tuttuihin rutiineihin, istahtaa omaan pulpettiin, tarttua kirjaan. Edessä olisi lukuvuoden viimeinen jakso, ja ajatus lähestyvästä kesästä läikehti jo varovaisesti mielessä.


Musertava uutinen opetusvirastosta

Miten yksi aamupäivä voikaan mullistaa kokonaisen maailman ja lannistaa mielessä uskaliaasti käväisseen ajatuksen kevään etenemisen riemusta.

Uuden jakson alkajaisiksi opetusvirasto piti koululla tiistaina 8.4. tiedotustilaisuuden, jossa linjanjohtajat esittelivät viraston ehdotuksen Käpylän alueen kouluverkon uudistamiseksi. Viesti oli tyly: Yhtenäiskoulun koulutilasta luovutaan, lukio siirtyy Alppilan lukion tiloihin ja peruskoulu yhdistetään Käpylän peruskouluun.

Vaikka Ynkissä onkin jo totuttu koulun alinomaiseen lakkautusuhkaan, tämänkertainen esitys peittoaa kaikki aiemmat suunnitelmat nopealla aikataulullaan: jotta säästöjä opetusviraston mukaan syntyy riittävän ripeästi, lakkaa Yhtenäiskoulun toiminta tässä muodossa jo syksyllä 2015.

Tiedotustilaisuuden jälkeen Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys perusti välittömästi Pro Ynk -kannatusryhmän ja kutsuu kaikki halukkaat keskustelustilaisuuteen koululle huomenna perjantaina 11.4. klo 18. Tervetuloa mukaan!

Opetusvirasto puolestaan järjestää alueen asukkaille kuulemistilaisuuden  tiistaina 22.4.2014 klo 18-19.30 (paikka ilmoitetaan myöhemmin) ja koulun henkilökunnalle tiistaina 29.4. Yhtenäiskoulun johtokunnan lausunto on toimitettava opetusvirastoon 5.5.2014 ja Helsingin kaupungin opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto käsittelee asiaa kokouksessaan 27.5.


Kiipeillen näkee kauemmas




Torstaina iltapäiväkerho nautti keväisen kirkkaasta auringonpaisteesta - ja vanhempainyhdistyksen hankkimasta kiipeilytelineestä. Näin kivasta pihasta on vaikea luopua.


Voimia viikonloppuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti