perjantai 15. elokuuta 2014

Viikkotiedote 15.8.2014

Tervetuloa kouluun!

Taas se koitti. Hetki, jota joka vuosi odotetaan jännittynein tuntein: ensimmäinen koulupäivä. Maanantaina Yhtenäiskoulun lukion pääty täyttyi uusista uteliaista lukiolaisista sekä vanhemmista konkareista, jotka kerääntyivät aloittamaan yhdessä uutta lukuvuotta. Tiistaina ei koulustamme hiljaista paikkaa löytynyt, kun peruskoulukin palasi kesälomilta. Käytävillä näkyi hymyileviä kasvoja, ruskettuneita jalkoja, pituutta venähtäneitä yläkoululaisia, uusia pieniä ykkösluokkalaisia sekä jo oppitunneille suuntaavat lukiolaiset.


Koulun aloitus on aina yhtä jännittävää ja Yhtenäiskoulussa tiistaina koko koulu kokoontui perinteisesti saliin toivottamaan uutta kouluvuotta tervetulleeksi. Koulun perinteen mukaisesti abit jakoivat ykkösluokkalaisille heidän ensimmäiset oppikirjansa: Aapiset. Ekaluokkalaiset ottivat reippaina vastaan raikuvat aplodit ja uteliaat katseet. Tästä se lähtee!


Tänäkin vuonna Yhtenäiskoulussa aloitti uutena ekaluokkalaisten ja lukion ykkösten lisäksi myös kasa opettajia. Uutena tänä vuonna kouluumme saapui uusi peruskoulun rehtori Eira Ahola, neljännen luokan opettaja Jenni Helynen, resurssiopettaja Päivi Leppänen sekä kuvis-Hennaa sijaistamaan tuli Suvi Haapala.


Ekaluokkalaiset pääsivät opiskelun makuun


 
Tämä viikko oli varmasti yksi vuoden jännittävimmistä ainakin uusille ekaluokkalaisille sekä heidän vanhemmilleen. Ykkösluokkalaiset ovat aloittaneet koulutyön iloisin mielin ja he ovat sulautuneet välittömästi osaksi Ynkkiä. Kuudeluokkalaiset kummioppilaat ovat olleet suureksi avuksi ja he ovatkin leikittäneet uusia ykkösiä pitkin viikkoa.



Vanhempainyhdistyksen pyörätempaus

Koulun pihalla kokoonnuttiin jo koulun alkua edeltävänä iltana mukavissa ja hyödyllisissä merkeissä. Vanhempainyhdistyksen järjestämässä koulumatkapyöräilytapahtumassa jaettiin pyöräily- ja liikunta-aiheista informaatiota, pyöriä huollettiin syyskuntoon ja samalla mehu- ja kahvitarjoilun äärellä vaihtuivat kuulumisetkin kesän jäljiltä. Tapahtumassa oli myös mahdollisuus kokeilla taitojaan Pyöräilykuntien verkoston järjestämällä taitoradalla. Kiitos kaikille mukana olleille ja tapahtumajärjestelyihin osallistuneille; vapaaehtoisille vanhemmille ja Helsingin Polkupyöräilijät ry:lle huoltoavusta sekä Velosportille ja Pyöräilykuntien verkostolle yhteistyöstä.
 
Koulun aloituspäivänä 12.8. vanhempainyhdistys tarjosi perinteiset aamukahvit aloittavien ekaluokkalaisten vanhemmille. Aurinko lämmitti ja kahvit maistuivat.


 
 
 
Tervetuloa aloittamaan uusi lukuvuosi Yhtenäiskoulussa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti