perjantai 22. elokuuta 2014

Viikkotiedote 22.8.2014

Luva-luokan aloitus

Maanantaina aloitti Yhtenäiskoulun ensimmäinen LuVa, eli lukioon valmistava luokka. Saimme vajaat parikymmentä motivoitunutta opiskelijaa rikastuttamaan koulmme arkea. Luvalaiset pääsivät myös nopeasti opiskelun makuun, kun lukujärjestyksen mukainen opetus alkoi saman tien. He opiskelevat niin lukion kursseilla, heille räätälöidyillä kursseilla ja saavat S2-opetusta. Yhtenäiskoulu toivottaa luvalaiset lämpimästi tervetulleiksi!





Koulurauhaa kaikille

Jokavuotinen koulurauha julistettiin tänä vuonna torstaina Tampereella. Yhtenäiskoulussa oltiin kuitenkin yksi askel edellä, kun oppilaskuntien hallitukset esittäytyivät vuoden ensimmäisessä aamunavauksessa ja julistivat koulurauhan jo keskiviikkona.



Tämän vuoden teemana on ystävyys, mikä sopiikin meidän koulumme henkeen loistavasti. Muistetaan ottaa välillä kaveria kädestä kiinni ja kertoa, miten tärkeitä he meille ovat.




Keskustelutilaisuus Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun yhdistämisestä

Yhtenäiskoulun vangempainyhdistys kutsuu Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun lasten vanhempia keskustelemaan yhdessä koulujen mahdollisen hallinnollisen yhdistämisen vaikutuksista lasten koulunkäyntiin. Keskustelutilaisuus pidetään Yhtenäiskoulun ruokalassa osoitteessa Louhentie 3 maanantaina 25.8.2014 klo 18.30-20. Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti