perjantai 24. lokakuuta 2014

Viikkotiedote 24.10.2014

Syö lautanen tyhjäksi!

Yhtenäiskoulussa vietetään "Syö, mitä otat!" -teemaviikkoa 29.10.-4.11., jolloin ryhdymme yhteisillä talkoilla vähentämään ruokahävikkiä. Opettelemme ottamaan kukin lautasellemme sopivasti ruokaa, eli sen verran, mitä jaksamme syödä. Lisää voi aina hakea, mutta jättämistä olisi vältettävä. Teemaviikolla ruokailun päätteeksi tyhjästä lautasesta saa leiman käteen ja viikon aikana parhaiten selvinnyt luokka palkitaan jätskipalkinnolla ja/tai lautapelitunnilla. Nyt siis ihan jokaisen panos on merkittävä!

Piirros Seppo Leinonen

Haastamme nyt myös kodit mukaan talkoisiin. Pyydämme, että kodeissakin kiinnitetään huomiota siihen, että ruokaa otetaan sopivasti ja lautanen syödään tyhjäksi. Lisäksi toivomme, että vanhemmat kannustavat lapsia toimimaan näin myös koulussa.
 
Osallistu YNKin "Ota, mitä syöt!" -teemaan tarttumalla koko perheen yhteiseen riperuokareseptihaasteeseen!
 
Loihdi herkkuja edellisen päivän tähteistä ja lähetä resepti sähköpostilla osoitteeseen elina.kurvonen@edu.hel.fi 7.11. mennessä. Reseptin mukaan voit liittää myös kuvan herkusta. Muutama mainio riperuokaresepti julkaistaan YNKin viikkotiedotteessa ennen joululomaa.

Piirros Seppo Leinonen

Ystävyyden tärkeydestä

Keskiviikkona historian ja yhteiskuntaopin opettajamme Antti piti aamunavauksen ystävyydestä. Antti muistutti, miten kautta aikojen ihmiset ja eläimet ovat olleet ystäviä keskenään. Koiran on aina sanottu olevan ihmisen paras ystävä, ja myös eläimet osoittavat ystävyyttä toisilleen. Koirat ja kissat voivat olla ystäviä, koira-ihmiset ja kissa-ihmiset voivat olla ystäviä, joten miksemme me voisi kaikki olla ystäviä keskenämme? Muistetaan siis ottaa kaikki mukaan meininkeihin ja näyttää kavereillemme, miten tärkeitä he ovat.



Alakoulun Halloween-juhla
Ensi viikon keskiviikkona 29.10. klo 17.30-19.30 kuudes luokka järjestää Yhtenäiskoulussa vuosittaisen alakoulun Halloween-juhlan. Juhla pitää sisällään esimerksiki perinteeksikin muodostuneen kammokujan, kasvomaalausta, discon, limbokisan sekä buffetin. Pääsymaksu tapahtumaan on 2€. Siispä kaikki alakoululaiset: Tervetuloa!

Tunnelmia vuoden takaa


Syysmarkkinoiden valmistelu käynnistyi vauhdikkaasti

Yhtenäiskoulun perinteisiä Syysmarkkinoita vietetään kuukauden kuluttua 22.11. klo 11-14. Luokat ovat ryhtyneet valmistelemaan jos jonkinlaista myytävää ja toimintaa markkinoille. Vanhempainyhdistys pyytää oppilaiden vanhempia tukemaan toimintaansa tuomalla palkintoja tai esimerkiksi lahjakortteja voitoiksi pika-arpajaisiin. Kyselkää lahjoituksia työpaikoiltanne tai vaikkapa tutuilta kauppiailta ja yrittäjiltä. Voittoja voi tuoda opettajainhuoneeseen aina 19. marraskuuta saakka. Arpajaisten tuotto menee tietenkin hyvään tarkoitukseen - lasten hyödyksi, iloksi ja opetukseksi.
 
Vanhempainyhdistys tiedottaa Syysmarkkinoista lisää reppupostissa sekä viikkotiedotteessa tulevien viikkojen aikana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti