perjantai 13. maaliskuuta 2015


Kevät keikkuu ihanasti etukenossa! Kun aamupakkasesta selvittiin, ruokavälitunnilla takit ja myssyt lentelivät. Aurinkoenergian lataamat vintiöt singahtelivat sinne tänne.

Pallo pyörii kohti kesää

























Tällä viikolla tuttu välituntikello on vaiennut ja virkaatekevä lehmänkello kalissut. Salissa ahertaneille abeille on taattu täydellinen työrauha. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina äidinkielen kirjoitelmalla ja jatkuivat myöhemmin viikolla reaaliaineiden ja englannin kokeilla. Tärkeä toimenpide ennen saliin siirtymistä on omien eväiden tarkastaminen: tölkit teipataan ja käärepaperit poistetaan. Koetilanteessa mitään tekstejä ei saa olla kokelaan näkyvissä. Sitten eväät tarjottimelle ja onnea matkaan!
























Perjantain viimeisellä tunnilla oli kasiluokassa riehakas tunnelma. OPO-Joonas saatteli porukan viikon kestävään TET-työharjoitteluun. Useimmat olivat olleet työnhaussa ensimmäistä kertaa. Reippaana oli ovelta ovelle menty, ja kaikki olivat oikeita töitä itselleen hankkineet. Ensi viikolla arvatenkin uutteria työntekijöitä voi tavata puotipuksuina, toimintoapulaisina, pullanpaistajina ja yleismiesjantusina päivittäistavarakaupoissa, kioskissa, huoltoasemalla, pitopalvelussa, vakuutusyhtiössä, MLL:n toimistossa, urheiluliikkeessä, Käpylän Klubilla ja kirjastossa sekä Ely-keskuksella. -Pari vuotta sitten sama porukka harjoitteli työelämätaitoja yhden ikimuistoisen päivän ajan Yrityskylä-roolipelissä. Nyt yläkoulun työharjoitteluissa niille taidoille on erityistä käyttöä. Toivottavasti kokemus on yhtä mieluisa kuin kutosluokalla. Ainakin kesto on lähempänä oppilaiden silloisia toiveita: Yrityskylästä ei olisi pois haluttu ollenkaan! Toivottavasti saadaan kasit kuitenkin vielä takaisin koulun penkille...















Viikon puolessa välissä käytävälle kirmasivat hilpeät sarjakuvahahmot. Neloset olivat perehtyneet ruutusuurennostekniikkaan ja lopputulos sai ohikulkijat huokailemaan ihastuksesta. Oppilaiden rakastama klassikkotyö oli todella taitavasti ja huolellisesti toteutettu.















Koulumme vanhempainyhdistys on keksinyt jälleen kaikkea kivaa. Tässä jaksossa aloitti tiistaikerho, johon vetäjät on saatu perhepiiristä. Monenlaista ohjelmaa on on ollut tarjolla: lautapelejä, sporttailua ja uutukaisena lukupiiri. Sitä vetää Leinikan Ulla kirjastoammattilaisen taidolla. Ensimmäiseksi yhteiseksi lukuelämykseksi on valittu Diane Wynne Jonesin kirjoittama huikea fantasiaseikkailu "Noidan veli". Se sopii jo melko harjaantuneille ja hieman pitkäjänteisimmille lukijoille toka-kolmasluokkalaisista alkaen.  Siispä tervetuloa kerhoilemaan klo14.30 alkaen. Tapaamispaikkana peruskoulun aula.

















Kirjastoreissullakin pongattiin se Noidan veli...

















Keväistä juhlaakin vanhemmat meille loihtivat. Sirkusdisco valtaa salin ensi torstaina 19.3. klo 18-20. Ilta sisältää tanssin rytkettä, hulvattomia kilpailuja ja ihania buffet-herkkuja. On muuten huikea tilaisuus sirkustella kunnolla ja sonnustautua vaikkapa sirkustaiteilijaksi.
 
 

 AURINKOISIA  PÄIVIÄ MEILLE KAIKILLE!

                                     
 

 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti