perjantai 10. maaliskuuta 2017

Talviurheilua ja vaikuttamista

Vielä on talvea jäljellä, vaikka kevät on jo ilmoitellut itsestään. Talvisista ilmoista on nautittu niin pulkkamäessä kuin laskettelurinteessäkin. Myös Lahden MM-hiihtoja seurattiin koulussa: ainakin ysit seurasivat Iivon kultahiihtoa innostuneena, kansanperinnettähän tuokin! Neloset innostuivat niin, että suunnittelivat suomalaisille urheilijoille uusia edustusasuja 100-vuotisjuhlan hengessä.

Kakkoset pulkkamäessä

Tokaluokkalaiset kävivät Paloheinässä pulkkailemassa ja hiihtämässä. Tiistaina tuuli tuiversi pulkkamäessä niin, että laskemisen jälkeen kuuma kaakao kävi hyvin kaupaksi Paloheinän kahvilassa.

"Tiistaina klo 11.30 lähdettiin Paloheinään hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Minä hiihdin kolme kilometriä. Oli vähän rankkaa. Menin aluksi yhden kilometrin ja sitten kaksi. En kaatunut paljon yhtään. Sitten menin kahvilaan syömään eväitä. Hauskinta oli hiihtäminen."
-2lk:n poika-

KoLi-luokkalaiset Nuuksiossa

Me KoLi-luokkalaiset olimme viime tiistaina koko päivän Nuuksiossa. Tapasimme Pasilan juna-asemalla jo 7.45 ja suuntasimme kansallispuistoon Espooseen.
Aluksi pelasimme yhteispelejä ja lumisotaa erilaisissa pienryhmissä. Tämän jälkeen lähdimme kolmen kilometrin lumikenkävaellukselle. Vaellus oli rankka mutta erilainen kokemus. Vaelluksen jälkeen lähdimme kävellen kohti Swinghillin laskettelurinnettä, jossa saimme lasketella neljä tuntia. Laskettelun lomassa söimme eväitä: makkaraa, kasvishampurilaisia ja karjalanpiirakoita. Laskettelu oli hauskaa!
Takaisin retkeltä palasimme vasta illalla. Olimme Pasilassa vasta kuuden jälkeen. Päivä oli pitkä ja raskas, mutta todella hauskaa oli kaikilla! Kiitos Janiina, Sami ja Marja!
Toimittajat: Pyry Tynkkynen ja Marilla Lehtinen 7.lk.
Hyvin sujuu, mutta sujukoon!
Kouluavustajamme Aki onkin kirjailija

Haastattelimme kouluavustajaamme Aki Suokkoa, jolta on juuri ilmestynyt kirja Energian aika – Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen (WSOY). Kysyimme Akilta, että millaista oli kirjoittaa tämä kirja. Aki kertoi, että hän kiinnostui ja alkoi lukea aiheesta noin kymmenen vuotta sitten. Kirjan kirjoittamisen hän aloitti kaverinsa kanssa kaksi vuotta sitten. Kirja kertoo energian merkityksestä elämässämme ja siitä, että ihmisten tulisi tuottaa tavaroita ja palveluja nykyistä paljon puhtaammin. Kirjaa kirjoittaessaan Aki yritti miettiä lukijaa niin, että lukija ymmärtäisi lukemansa helposti. Akin mielestä kirjan kirjoittaminen oli hauskaa koska Akilla oli kirjoittaja-kaveri.
Toimittajat: Akseli Ojala ja Alex Wallius kolmannelta luokalta.
Aki Suokko ja toimittajat
Vanhempainyhdistyksen diskoterveisiä

Vauhtia, säihkettä, kavereita ja iloista mieltä - näistä koostui vanhempainyhdistyksen järjestämä perinteinen Ynkin alakoulun kevätdisko torstai-iltana 9.3. Diskoillan teemana oli tänä vuonna ”luo oma hahmosi”. Mielikuvitus oli todella lentänyt hahmojen suunnittelussa, ja diskoon saapuikin joukko toinen toistaan hauskempia hahmoja. Kutosluokan dj:t valitsivat ja soittivat musiikin, jonka tahtiin tanssi sujui lennokkaasti ja vauhdikkaasti, ja limbon tiimellyksessä saimme jälleen kerran ihailla suorastaan akrobaattisen taitavia suorituksia. Vanhempien ja vanhempainyhdistyksen järjestämät herkut maistuivat tanssin ja kilpailujen tiimellyksessä!
Vanhempainyhdistys kiittää ihan kaikkia diskoillan järjestelyihin osallistuneita ja sen mahdollistaneita: koulua, kutosluokkalaisten järjestelytiimiä sekä vanhempia. Suurimmat kiitokset menevät jälleen kerran upeille diskoilijoillemme! Yhdessä tekemällä saamme näin mahtavia juttuja aikaiseksi.

Oppilashuoltokeskustelu

Viime keskiviikkona 8.3. vietettiin oppilashuoltokeskusteluiltapäivää. Paikalla tapaamisessa oli vanhempia eri luokilta, rehtori, koulupsykologi, -kuraattori ja koulupsykologiharjoittelija. Paikalla oli lisäksi erityisopettaja, oppilasedustajia ja joitakin opettajia.

Iltapäivässä keskusteltiin ja ideoitiin kahvin ja välipalan lomassa sitä, miten hyvinvointia voisi lisätä koulussa ja miten oppilashuoltoa voisi parantaa tulevaisuudessa. Aiheisiin saatiin runsaasti eri näkökulmia ja eri mielipiteitä. Keskustelussa puhuttiin myös siitä, missä ollaan jo onnistuttu ja mitä oppilashuollossa on tehty vuosien aikana. Keskustelimme, että tulevaisuudessa tapaamisen voisi järjestää kaksi kertaa vuodessa erilaisilla kokoonpanoilla. Kaikki tilaisuuteen osallistuneet taisivat tykätä.
Toimittaja Roosa Valkila, 6.lk.

Kutoset Valintojen stoorissa

Koulumme kutosluokkalaiset sekä Vallilan kutoset olivat tiistaina Koskelan NuTalla Valintojen Stoorissa. "Valintojen stoori on päihdekasvatusmenetelmä, jonka pyrkimyksenä on kysyä oikeita kysymyksiä sen sijaan, että antaisimme mielestämme oikeita vastauksia. Enemmän kuin itse päihteitä ja niiden terveyshaittoja, pohditaan yhdessä nuorten ympärillä olevien yhteisöjen vaikutusta nuoren omiin päätöksiin ja sitä, miten muut ihmiset vaikuttavat nuoren suhtautumiseen päihteiden kokeilua kohtaan", kerrotaan Klaari Helsingin nettisivuilla. Klaari Helsinki huolehtii nuorten ehkäisevän päihdetyön toteutumisesta Helsingissä. NuTalla keskusteltiinkin päihteistä, kotibileistä ja nuorten eteen tulevista valinnoista. Keskustelu kävi vilkkaana ja aihe herätti kutosissa paljon ajatuksia. Stoorissa oli mukana Koskelan nuorisotalo sekä Ynkin tukarit.

Seuraava viikkotiedote ilmestyy 24.3. Aurinkoista maaliskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti