perjantai 11. elokuuta 2017

Tervetuloa kouluun!

Uusi lukuvuosi aloitettiin aurinkoisissa kesätunnelmissa! Kesäloma on ohi ja torstaina koulu täyttyi uuden lukuvuoden energiasta. Opettajat aloittelivat lukuvuotta jo tiistaina Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa yhteisen aamupalan ja kuulumisten vaihdon merkeissä. Aamupäivään mahtui vanhojen hyvien käytänteiden ja uusien ideoiden kokoamista, mutta myös paljon iloa kollegoiden tapaamisesta ja uuden lukuvuoden aloittamisesta.

Torstaina koulun piha täyttyi odottavasta tunnelmasta. Rehtori sekä ykkösten opettajat Satu Sankari ja Anna Veele toivottelivat uudet ykköset ja heidän vanhempansa tervetulleiksi Yhtenäiskouluun. Koko koulu kokoontui liikuntasaliin perinteiseen Aapisjuhlaan, jossa koulumme vanhimmat, ysiluokkalaiset, jakoivat jännittyneille tulokkaille Aapiset sekä liikenteeseen turvaksi kirkkaat lippikset. Lisäksi vanhempainyhdisys oli mukana koulupäivässä: vanhemmille oli tarjolla kahvia ja ykkösille jaettiin YNK-heijastimet.

Aapisjuhlassa esiteltiin myös koulun uudet opettajat, joita tänä vuonna ei ollutkaan kovin montaa. Ykkösten kanssa koulutaipaleen Ynkissä aloittavat myös ykkösten opet Anna ja Satu, jotka pääsivät rehtorin ja apulaisrehtori Janiinan tenttiin. Lisäksi lavalla esiteltiin koko koululle varmasti tutuksi tuleva uusi erityisopettajamme Maria Hanttu. Aapisjuhlassa muistettiin myös ykkösten tukijoukkoja eli iltapäiväkerhon Anitaa, Jasnaa, Emmiä ja uutena tulokkaana aloittavaa Idaa.

Perjantaina päästiin pelaamaan keväällä kylmän sään takia peruuntunut potkupallo-ottelu. Keväällä sormet olisivat paleltuneet, mutta nyt ei sitä ongelmaa ollut. Aurinko paistoi jalkapallokentän yllä niin, että vuoden suurin urheilutapahtuma sai arvoisensa puitteet.

Ysiluokkalaiset kaapattiin opettajien joukkueeseen ja ottelu oli todella tiukka! Kannatusjoukot huusivat kentän laidalla ja banderollit liehuivat. Lopulta ottelu päättyi kahden kymmenen minuutin erän jälkeen lukuihin 1-1. Maalintekijöinä Nooa Rastenberger ja Tiia Niskanen.


Vanhempainyhdistyksen terveisiä 

Oikein reipasta koulun alkua kaikille ynkkiläisille ja lämpimät tervetulotoivotukset uusille oppilaille vanhempineen sekä Ynkissä aloittaneille uusille opettajille! Toivotamme kaikki vanhemmat tervetulleiksi mukaan myös vanhempainyhdistykseen. Vanhempainyhdistystoiminta on paitsi oppilaita ja koulua hyödyttävää myös hauskaa, ja toiminnan tuoksinassa tutustuu mukavasti toisiin vanhempiin, opettajiin ja koko kouluyhteisöön. Kokoonnumme joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18 koulun ruokalassa, nähdään kokouksissa!

Vanhempainyhdistys löytyy myös Facebookista nimellä Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry ( Yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry ). Kannattaa tykätä, sillä tiedotamme kokouksista ja muusta toiminnasta muun muassa Facebookissa!

Kuulemisiin ja lämmintä elokuun jatkoa toivotellen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti